Mitä laji vaatii harrastajaltaan

Terveydelliset tekijät

Liidinlentäjillä ei ole pakollisia lääkärintarkastuksia, mutta kelpoisuustodistuksen uusimisen yhteydessä kirjoitetaan kouluttavan kerhon oikeusturvan vuoksi terveydentilavakuutus. Terveydentilavakuutuksella lentäjä vakuuttaa olevansa harrastustoiminnan edellyttämässä fyysisessä ja psyykkisessä kunnossa.

Liidinlajit eivät aseta rajoituksia näölle tai kuulolle. Näin ollen silmälaseilla korjattu näkö ei ole este.

Lajin luonteesta johtuen toimintakyvyn heikkenemistä aiheuttavat sairaudet, kuten epilepsia, ovat valitettavasti este harrastamiselle ymmärrettävistä syistä.

Fyysinen kunto

Moottoroitu riippuliito on urheiluilmailua. Liitimen lentäjältä ei vaadita huippu-urheilijan kuntoa, mutta mitä parempi fyysinen kunto lentäjällä on, sitä nautinnollisempaa ja helpompaa harrastaminen on. Fyysinen kunto ja kestävyys paranevat takuuvarmasti koulutusvaiheessa, joka monelle riippuliitäjälle on harrastustoiminnan fyysisin vaihe.

Valjasmoottorin tapauksessa moottoroitu liidin varusteineen painaa lentoonlähtökunnossa 60-70 kg. Itse liitimen n. 25-35 kg:n paino tulee kokonaan lentäjän kannettavaksi, valjaiden painosta n. 10-15 kg on lentäjällä. Loppu moottoroitujen valjaiden painosta on valjaiden omien laskutelineiden varassa. Kaikenkaikkiaan kannettavaa ja ilmaan juoksutettavaa on n. 35-45 kg. Liidin alkaa kuitenkin kantaa jo hyvin pienellä ilmanopeudella. Liidin kevenee merkittävästi ja lentää ilman kuormaa jo melkein kävelyvauhdissa. Lentoonlähtöä avustaa moottoroidun liitimen tapauksessa moottoritehot, hinausstartissa veto hinausautolta. Lentäjän tulee hurjalta tuntuvasta juoksunopeudesta huolimatta vain kyetä kannattelemaan laitteen paino jaloillaan ja pitää siipi käsillä hallinnassaan. Moottori avustaa kiihdyttämisessä ja vauhdin pitämisessä. Vauhdin kiihdyttäminen lihasvoimin johtaa yleensä epäonnistuneeseen lentoonlähtöön. Suoritus on verrattain fyysinen, mutta lyhytkestoinen ja terveelle, normaalikuntoiselle ihmiselle mahdollinen.

Lennon fyysisyys riippuu pitkälti keliolosuhteista. Turbulenttisissa tai termisissä olosuhteissa lentäminen vaatii enemmän voiman käyttöä kuin rauhallisissa olosuhteissa lentäminen. Moottoroitu liidin on jonkin verran moottoroimatonta liidintä raskaampi lentää, mutta suurta eroa ei kuitenkaan ole. Kyseessä on moottoroinnin jälkeenkin kuitenkin riippuliidin, ei pitkän matkan pommikone.

Loppujen lopuksi moottoroitu riippuliito on koulutusvaihe ja lentoonlähtö poislukien varsin leppoisaa puuhaa. Kyse kuitenkin on nautintolajista jonka tavoite on tuottaa hienoja elämyksiä, nautintoja ja hyvä olo harrastajalleen. Eikä se tule tämän lajin tapauksessa fyysisen rasituksen kautta.

Ajankäyttö ja sitoutuminen

Moottoroitu riippuliito muiden ilmailulajien tavoin vaatii harrastajaltaan verrattain paljon aikaa ja sitoutumista. On sanottu, että ilmailun harrastaminen on jatkuvaa oppimista. Kyse on harrastuksesta, jossa matka on päämäärää tärkeämpi. Lentotaidot pysyvät yllä vain harrastamalla lajia, lentämällä. Laji vaatii pitkäjänteisyyttä ja päättäväisyyttä jo riippuliitokurssilta alkaen. Laji vaatii verrattain paljon aikaa, etenkin alkuvaiheen opettelun aikana lentopäivät ovat pitkiä.

Mikään ei tapahdu hetkessä. Lentämään oppiminen vie oman aikansa ja vaatii työtä. Moottoroitu riippuliito alkaa käytännössä riippuliitokurssilla, joka kestää muutaman kuukauden. Kurssin jälkeen lentäjän tulee kerätä kokemusta liitimen käsittelystä ilman moottoria riittävästi. Käytännössä tämä tarkoittaa vuoden- parin vapaalentoharrastusta. Joka toisaalta on erittäin palkitsevaa ja hauskaa sekin.

Sääolosuhteet ovat yksi harrastustoimintaan eniten vaikuttavista asioista. Vaikka lentopäivät valmistellaan sääolosuhteita tarkkailemalla etukäteen, on tulevia olosuhteita vaikea ennustaa kovinkaan montaa päivää etukäteen täysin varmasti. Voi olla, että suunniteltu lentopäivä ei yllättävän sääilmiön vuoksi toteudu. Ei voida sanoa varmasti, että pääset juuri hiihtolomallasi tai kesäloman viimeisellä viikolla lentämään.

Kaluston lentokuntoisena pitäminen vaatii oman työpanoksensa. Kalusto tarkastetaan ennen lentoa ja sen jälkeen. Se tulee pitää ensiluokkaisessa kunnossa, jotta harrastaminen on turvallista. Riippuliidin itsessään on verrattain huoltovapaa laite, mutta moottori vaatii oman huolenpitonsa. Käytännössä laite huolletaan itse. Sen lentokuntoisena pitäminen vaatii jonkin verran kiinnostusta ja ymmärrystä tekniikkaa kohtaan. Moottori on kuitenkin rakenteeltaan yksinkertainen ja siihen liittyvät asiat niin ikään ovat ihmisen ymmärrettävissä. Kovinkaan paljoa ei voi mennä vikaan, teki mitä hyvänsä. Muutamien kuluvien osien vaihto on helppoa ja moottorin kanssa oppii tulemaan verrattain nopeasti toimeen vaikkei aikaisempaa kokemusta polttomoottoreista olisikaan. Osien saatavuus on hyvä ja muilta harrastajilta saa varmasti apua moottorin tekniikan opiskelussa.

Kustannukset

Ilmailu mielletään usein elitistiseksi lajiksi, joka vie kaikki rahat. No, onhan tuossa kieltämättä pieni totuuden siemen olemassa, mutta riippuliidon ja moottoroidun riippuliidon tapauksessa lajia voi harrastaa turvallisesti myös edullisesti.

Moottoroitu riippuliito ei sinänsä poikkea muista harrastuksista: siihenkin saa koko omaisuutensa upotettua laskettelun, moottorikelkkailun tai pianonsoiton tavoin mutta se ei ole tarpeen. Kuten aikaisemmista kappaleista ilmeni, kyseessä on laji, jossa mikään ei tapahdu hetkessä. Liitimen moottorointi on ajankohtaista vasta taitojen kartuttua, ensimmäinen askel taivaalle kun on kuitenkin riippuliitokurssi ja vapaalentoharjoittelu. Riippuliitokurssi maksaa noin 1500 euroa. Summaa ei tarvitse maksaa kerralla. Kurssin hintaan sisältyy kaikki tarvittava; välineiden vuokra/laina, vakuutukset, kurssimateriaali, Suomen Ilmailuliiton jäsenyys. Kurssi kestää muutaman kuukauden ja sisältää 40 korkeaa lentoa.

Kurssin jälkeen kerhojen kalusto on kerhon jäsenen käytettävissä verrattain edullisesti. Kalustovuokra on yleensä luokkaa muutama kymppi vuotta kohden. Ja lentää saa käytännössä niin paljon kuin ehtii. Kurssin jälkeen lentäjän tulee hioa taitojaan ilman moottoria, jolloin lentoonlähtö tapahtuu autolla hinaten. Kerhot veloittavat autohinauksista yleensä muutaman euron per hinaus ja näitä ehtii, tai pikemminkin jaksaa päivässä ottaa maksimissaan kymmenkunta kappaletta. Lajin aloituskustannukset eivät siis ole suhteessa kovinkaan hirveät.

Riippuliitokerhoilla ei ole tarjota jäseniensä käytettäväksi moottoroituja liitimiä, joten itse moottoriosa, oli se sitten pikkutriken, valjasmoottorin tai Minimum -tyyppisen laitteen muodossa, tulee lentäjän hankkia itselleen tai kimpassa kavereiden kanssa. Laitteita saa hankittua käytettynä, hintaluokasta ja hankintapaikoista löytyy tietoa blogin laitteita käsittelevistä artikkeleista. 😉