Riippuliito mielletään yleensä lajiksi jota harrastetaan lämpimissä maissa ja Suomessa vain kesällä. Moottoroitu riippuliito on kuitenkin ympärivuotinen harrastus. Siinä missä moottoroimaton. vapaalento on riippuvainen vain kesäisin esiintyvistä termiikeistä ja talvella rinnetuulesta, ei moottoroidun riippuliidon kanssa näitä rajoitteita ole. On kuitenkin totta, että talvella kyyti on melkoisen kylmää.. 😉

Tuulella on merkittävä rooli harrastuksessa. Jaloilta tapahtuvat lentoonlähdöt ja laskeutumiset tehdään aina vastatuuleen. Näin tarvitsee juosta vähemmän riittävän ilmanopeuden saavuttamiseksi. Vastaavasti laskeutumisessa saadaan maanopeus pidettyä turvallisen pienenä. Myötätuulistartit ja -laskut johtavat varmaan rypemiseen ja kalustovaurioihin. Moottoroitu, jaloilta startattava liidin on parhaimmillaan, kun kentän pinnassa puhaltava pintatuuli on 2-4 m/s. Tällöin jaloilta tapahtuva lentoonlähtö ei edellytäkovinkaan rankkaa juoksemista, liidin lähtee lentoon helposti. Vastaavasti myös ylätuuli on tällöin usein varsin kevyttä eikä kentän pintaan aiheudu reunaesteistä niin voimakasta turbulenssia. Ylätuulen ollessa kevyt liidin liikkuu joka suuntaan maahan nähden vaivattomasti ja tuuligradientti ei pääse muodostumaan suureksi. Tuuligradientilla tarkoitetaan tuulen heikkenemistä alemmas tultaessa, joka tulee ottaa huomioon laskeutumisessa riittävän ilmanopeuden pitämisen muodossa.

Kovatuulisena päivänä lentäminen on mahdollista, muttei välttämättä enää nautinnollista saati turvallista. Esimerkiksi 7 m/s puhaltava tuuli on usein puuskittaista ja turbulenttista. Reunaesteiden yli puhaltaessaan voimakas tuuli aiheuttaa turbulenssia pitkänkin matkan päähän. Pitkään matalalla viihtyvä, n. 1 m/s kohoava moottoroitu liidin on varsin viheliäinen lentää puuskittaisissa tai turbulenttisissa olosuhteissa. Vastaavasti kova ylätuuli aiheuttaa sen, että liidin etenee vastatuulen suuntaan hyvin hitaasti, mutta myötätuuleen varsin nopeasti maahan nähden.

Mikäli tuuli on täysin tyyni, lentoonlähtö on vielä mahdollista. Tällöin kannattaa varautua hieman pidempään juoksumatkaan. Vastaavasti myös laskeutuminen tapahtuu suuremmalla maanopeudella. Laskeuduttaessa tulee olla valmiina juoksemaan vauhti pois, jota ei välttämättä saada lopputyönnöllä kokonaan hiljennettyä. Tuulen ohella myös pilvikorkeus ja näkyvyys määräävät lentotoimintaa. Liitimillä lennetään vain näkölentosääntöjen mukaisesti.

Sade, lumi ja jää vaikuttavat eri tavalla eri materiaaleista valmistettuihin liitimiin. Koulutus- ja harrastelijatason Dacron-purjekankaasta valmistetut liitimet eivät ole niin arkoja sateelle, kuin paremman suorituskyvyn kilpaliitimet. Dacron-liitimien purjekangas voi kuitenkin venyä kosteana kuormitettaessa. Kilpaliitimet ovat usein valmistettu sileäpintaisesta, muovimaisesta kankaasta paremman suorituskyvyn vuoksi, jossa vesipisarat, lumesta tai jäästä puhumattakaan, aiheuttavat ilmavirran irtoamisen siivestä ja siiven lento-ominaisuuksien rajun heikkenemisen. Sakkausnopeus voi kasvaa merkittävästi ja ohjaus muuttua hankalaksi. Kasvanut sakkausnopeus tekee laskut vähemmän turvallisiksi ja siiven lento-ominaisuudet heikoiksi. Tällaisella siivellä lentäminen ei ole enää turvallista. Yleisesti ottaen sateella lentäminen ei ole kannattavaa, oman mukavuuden ja mukana olevan elektroniikan hyvinvoinninkaan kannalta.