31.3.2011 Ensimmäiset termiikit

posted in: Lentoblogi | 0

30. päivän hyytävän kylmästä lennosta oli hyvä jatkaa heti seuraavana päivänä. Lämmin keväinen auringonpaiste oli lämmittänyt maata sen verran riittävästi, että tummista kohdista irtosi termiikkikuplia taivaalle. Parhaimmillaan nousevissa pääsi ylöspäin lähes nollavajoamalle säädetyn moottorin kanssa 3 m/s nopeudella. Ensimmäisen termiikin löysin Fazerin tehtaan kohdalta kentän itäpäädystä joka vei lähemmäs 700 metriin asti. Seurasin termiikkiä aina kaupunginlahdelle asti jossa tiputtelin voimakkaan ylätuulen vuoksi korkeutta.

Pyörin vähän aikaa kaupunginlahden päällä ja katselin kiteilijän puuhasteluja jäällä. Hauskan näköistä hommaa tuokin. Aikani päristyäni jatkoin sataman edustalta myöhemmin Taipalsaaren suuntaan.

Keli oli jokseenkin termisen röykkyistä koko lennon ajan, vasta illaksi vähän rauhoittuen. Erityisesti saarien päällä oli tarjolla pientä nostoa (tai ehkä enemmänkin tuulen aiheuttamaa turbulenssia) muttei kuitenkaan mitään sellaista kuin kaupungin päältä löytynyt. Jokatapauksessa, termiikkikausi taitaa nyt sitten omalta osalta olla virallisesti avattu! 😉

Vastaa